Hei!

Ensimmäinen viikkomme Thaimaassa on kääntymässä ehtoopuolelle. Unirytmiin on päästy kiinni ja paikallisesta elämästäkin olemme saaneet jo jotain käsitystä. Lyhyesti voisi varmaan todeta, että elämä on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa - jo säänkin puolesta. Olemme reissussa, koska tämä kuukauden aktiojakso kuuluu näiden matkaan lähteneiden opiskelijoiden opetussuunnitelmaan ja minun työharjoittelujaksoon Iso kirja -opistossa. Olen siis matkassa eräänlaisena kaitsijana Tommin ohella (joskin Tommi vastaa myös minun toikkaroinneistani :-) ).

Haluaisin nyt kuitenkin kertoa hieman siitä, mitä olemme täällä nähneet ja siitä minkä olen itse joutunut kohtaamaan. Nimittäin todellisuuden.

Muutamana edellisenä päivänä olemme nähneet monenlaista elämää, uusia autoja, hienoja taloja, länsimaisia tavarataloja ja uima-altaita - viitteitä vauraasta elämästä. Tämä kaikki on siis "Thaimaata”. Erikoista tässä Thaimaassa on kuitenkin, että se pitää sisällään edellisen lisäksi myös toisenlaisia kuvia. Saimme kosketuksen näihin kuviin, kun poikkesimme keskiviikkona ja torstaina paikallisten toimijoiden kanssa kaupungin pääkadulta "kyläteille". Näimme kaunista luontoa ja riisipeltoja, mutta niiden lisäksi näimme asuinoloja, joita en ole nähnyt muualla kuin TV:ssä (kuulostaa ehkä kliseiseltä mutta näin se kuitenkin on).

Suomessa näemme  median välittävän kuvia tarvitsevista ihmisistä, mutta siinä samassa tietotulvassa ne kuvat katoavat usein nopeasti tajunnastamme. Kuvien kautta saatamme saada kosketuksen todellisuuteen, mutta näkemämme kuvat eivät kuitenkaan useimmiten muodostu meille todellisuudeksi, vaan ne jäävät yleensä kaukaisen maailman tapahtumiksi. Tämä "kyläteille” poikkeaminen on kuitenkin johtanut meidät kosketuksiin todellisuuden kanssa - todellisuuden, jossa me suomalaiset emme elä. Se median välittämä "maailma", jonka olemme nähneet kuvissa, on siis muodostunut meille todeksi, koska olemme nähneet sen, koskettaneet sitä ja puhuneet sille. Näin ollen sitä on mahdotonta unohtaa tai sivuuttaa. Sen kohtaaminen jättää jäljen. Olemme siis kohdanneet ihmisiä, ihmisiä jotka elävät tai joutuvat elämään ilman niitä asioita, jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä. Näiden kohtaamisten kautta olemme jakaneet elämää ja todellisuutta heidän kanssaan. Tätä jakamista voisin kai kutsua rikastumiseksi.

Eräs lauluntekijä laulaa: "Todellisuus on hetkittäin piinaa...” Niin, sitä se toki aika-ajoin onkin, mutta kohtaamamme ihmiset jaksoivat hymyillä olosuhteista huolimatta ja osoittaa vieraanvaraisuutta antamalla siitä vähästä mitä heillä oli. Niinpä moni asia mihin meillä on mahdollisuus, tuntuikin täällä näyttäytyvän turhuuden valossa. Mutta toisaalta koen samaan aikaan myös syvää kiitollisuutta siitä asemasta, jonka olemme osaksemme saaneet.

Lisäksi koskettavaa oli nähdä se, millä lämmöllä ja antaumuksella paikalliset tekevät työtä näiden vähäosaisten Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten parissa. Rakkaus, jota he ovat työllään osoittaneet, on muuttanut monien ihmisten elämää. Tämänkaltaisessa toiminnassa rakkaus sanana saakin todellisen merkityksensä.

Mutta etten syyllistyisi paasaamaan enempää (koska sitäkään ei loputtomiin kukaan kuuntele), niin vihelletään peli poikki ja kuvat kertokoon loput.

Lämmöstä kärsien ja nauttien,

Pekka

1 Comment

< TAKAISIN