Heippa!

Koti-ikävä alkoi painamaan jo viimeisellä viikolla. Varmaankin, koska oltiin asennoiduttu kuukauden matkaan. Oli kiva lähteä Suomea kohti juuri kuukauden jälkeen. Tosin täällä oltuamme päivän verran alkoivat monet meistä jo kaipaamaan takaisin lämpöön ja River-porukan askereisiin. :) 

 Auringonnousu vuorilla

Auringonnousu vuorilla

Kotimatka oli varsin pitkä ja väsyttävä. Lähdettiin sunnuntaina River Centreltä klo 15 paikallista aikaa kohti juna-asemaa. Juna lähti viiden aikaan kohti Bangkokia ja matka kesti 12,5h. Bangkokiin saavuttuamme puoli kuuden aikaan hyppäsimme bussiin, joka vei lentoasemalle. Lento lähti klo 11 kohti Helsinki-Vantaan asemaa ja kesti 11h. Suomeen saavuttuamme erkanimme eri suuntiin, mutta suurin osa porukasta jatkoi vielä autolla reilut kolme tuntia Keuruulle. Eli matkalla olimme yhteensä 34h, jos nyt oikein laskin. Jetlagi oli ainakin allekirjoittaneella taattua tavaraa vielä ke-to yön, kun heräilin jatkuvasti aamuyöllä, koska Thaimaassa oli silloin jo aamupäivä.  

 Entrance-kahvio

Entrance-kahvio

 Silkkirenkaita Nun kylässä

Silkkirenkaita Nun kylässä

Matkamme on nyt ohi, ja viimeiset pari viikkoa Isossa Kirjassa pyörähtänyt käyntiin. Ollaan keskusteltu, että Suomessa oleminen tuntuu vähän vielä hassulta, ja erityisesti pimeys on kyllä aikamoisen silmiinpistävää - jotenkin sen stereotyyppisen Suomi-kulttuurin ymmärtää, kun tätä harmaata kautta ja _pimeyttä_ katselee. Eipä siinä. Neljä vuodenaikaa on ehdoton rikkaus joka tapauksessa. Pistää arvostamaan jokaista kautta eri tavoin. 

 Konkkaronkkaa

Konkkaronkkaa

Viime viikolla kävimme luokan kanssa reflektiota matkasta ja tulimme siihen tulokseen, että matka oli ehdottoman positiivinen kokemus, vaikka toki joitakin korjausliikkeitäkin tuli ehdotettua. Pidimme aikataulutuksesta/organisoinnista, joka oli todella tehokasta ja monipuolista. Saimme nähdä Thaimaata aivan laidasta laitaan. Erittäin rikastuttava kokemus, joka jää loppuelämäksi mieleen. 

 Posse:)

Posse:)

 Tytöt saarella

Tytöt saarella

Suuren suuri kiitos mukanaolleille ja kaikille, jotka ovat matkamme mahdollistaneet! 

Laitoin mukaan vielä kaikenlaisia kuvia matkan varrelta.

 Auringonlasku

Auringonlasku

 Heräilyä Nun kylässä

Heräilyä Nun kylässä

 Eetu ekana päivänä poolilla:)

Eetu ekana päivänä poolilla:)

 Auringonnousu vuorilla

Auringonnousu vuorilla

 Illallinen saarella

Illallinen saarella

 Järkyttävän kokoinen sika

Järkyttävän kokoinen sika

 Pekka ja Eetu luolassa

Pekka ja Eetu luolassa

 Shoppailumatka

Shoppailumatka

 Sofia & Elsa

Sofia & Elsa

 Samppa

Samppa

 Nuortenilta

Nuortenilta

 Yingwhitin kylää

Yingwhitin kylää

 Yingwhitin kylää

Yingwhitin kylää

- Mikko N.

Comment

< TAKAISIN