Viimeinen viikko Thaimaassa alkaa taittua ehtoopuolelle ja kotiinlähtö lähestyy. Kuluneet neljä viikkoa ovat olleet kaikin puolin mielenkiintoisia ja antoisia, paljon on nähty ja koettu niin hyvässä kuin pahassa. Tiedustelin tänään ryhmäläisiltä onko mukava palata kotiin ja ehkä puolet heistä sanoi, että voisIhan täällä olla toiset neljä viikkoakin, joten varsin positiivisin mielin täältä ollaan kotiin tulossa. Itse olen kylläkin jo valmis palaamaan kotiin ja Suomessa odottava vaimonikin on ilmeisen samaa mieltä :-) Kaukana käydessä kodin merkitys on ainakin minun kohdallani on korostunut ja harvapa sitä kodittomuudesta liiemmin nauttii.

 Kirjoittaja itse :-) 

Kirjoittaja itse :-) 

Suomeen palataan siis monta kokemusta rikkaampana ja hyvissä tunnelmissa. Sunnuntai-iltana starttaamme paluumatkan, joka alkaa 13 tunnin junamatkalla Chiang Maista Bangkokiin, ja siellä maanantaiaamuna sitten hyppäämme lentokoneeseen. En kuitenkaan tässä tekstissä aio sen enempää reflektoida kokemaamme tai jakaa kuulumisia, koska muut ovat sitä varsin aktiivisesti tehneet. Sen sijaan ajattelin kirjoittaa eräästä havainnosta, jonka olen matkan aikana tehnyt liittyen (suomalaisia vaivaavaan) häpeään. Vieraassa kulttuuriympäristössä sitä nimittäin näkee monet asiat uusin silmin.

Aluksi on kuitenkin varmaan hyvä mainita se, että tarkoitukseni ei ole ruokkia kenenkään häpeän tunnetta tai häpäistä itseäni saati ketään muutakaan. Tarkoitukseni on pikemminkin pyöritellä sitä, miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme. Lisäksi on hyvä huomata se, että häpeä ei varsinaisesti johdu meistä itsestämme, vaan se on jonkin tahon meihin istuttamaa, eikä siinä ole mitään pahaa. Nimittäin se, mitä olemme nyt, on pitkälti sen ympäristön tulosta, jossa olemme kasvaneet.

En ole varma onko "suomalaisia vaivaa häpeä" oikeutettu yleistys, mutta olen kuitenkin huomannut sen ajoittain meidän käyttäytymisessä. Siksi haluaisinkin sanoa siitä jotain. Lyhyesti sanottuna häpeän voisi jakaa kahteen kategoriaan: suojelevaan ja "sairaaseen" häpeään. Ensimmäisellä tarkoitan pikemminkin häveliäisyyttä tai sellaista häpeää, joka suojelee meitä häpäisemästä itseämme tietoisesti. Jälkimmäisellä, josta nyt aion sanoa jotakin, tarkoitan häpeää, joka nousee sisältämme ja joka saa meidät tuntemaan kelvottomuutta ja arvottomuutta tms. Häpeän vaivaama ihminen aliarvioi itseään ja hänen on vaikea hyväksyä tai arvostaa itseään. Häpeän tunne voi olla jatkuvaa tai se voi nousta esiin tietyissä tilanteissa esim. julkisessa epäonnistumisessa. Historiamme vaikuttaa häpeän tunteen voimakkuuteen. Mitä voimakkaammin koemme häpeää, sitä enemmän se määrittää meitä ja meidän käyttäytymistämme.

No miten tämä liittyy mihinkään? Olen huomannut täällä esimerkiksi vältteleväni julkista englannin puhumista ja spontaania esiintymistä todennäköisesti juuri siksi, että molempiin liittyy epäonnistumisen mahdollisuus. Pelkäämme epäonnistumista, koska se saa meidät häpeämään. Epäonnistuminen paljastaa meistä jotakin, joka muutoin pysyy piilossa, nimittäin heikkouden. Mutta onko epäonnistumista ja heikkouden näyttämistä pakko hävetä, onko aina pakko onnistua ja olla vahva?

Häpeä ei ole siis pelkästään tunne, vaan se on voima, joka vaikuttaa elämäämme ja pahimmillaan se rajoittaa sitä. Häpeä ei lähde käskemällä, joten siksi onkin hyvä tiedostaa ne tunteet ja voimat, jotka meissä vaikuttavat.

 Eetu

Eetu

Haluan lisätä loppuun vielä kuitenkin se, että jään erityisesti kaipaamaan monia ihmisiä ja lämpöä Suomeen palattuani. Reissu on ollut antoisa ja opettavainen. :-)

-Pekka

1 Comment

< TAKAISIN