Moi vaan minunkin puolestani! 

Olen siis yksi ryhmämme neljästä blogivastuulangetetuista ja kirjoittelen tänne aina vähän väliä. Tarkoituksena olisi levittää ilosanomaa Followin arjesta ja juhlasta, jakaa kokemuksia ja julkaista kuvia, jotka liittyvät jollakin tavalla meihin, Isoon Kirjaan ja Jumalaan. 

Ollaan Follow-porukan kanssa liikuttu nyt reilun kuukauden verran yhdessä ja opittu tuntemaan toisiamme. Loistavasta tiimistähän tässä on kyse! On mahtavaa, miten hyvä henki meillä on. Hitsautumista tapahtuu paitsi luokassa, ruokalassa ja ”iltavapailla”, myös esimerkiksi tiistai-iltaisin erinäisissä ryhmässä tapahtuvissa oheistoiminnoissa. Ollaan käyty muun muassa elokuvissa, pari kertaa retkeilemässä ja saunalautalla. Upea keksintö tämä kurssi. Niille, jotka miettivät jollekkin seuraavista Follow-kursseista lähtemistä, sanoisin, että äkkiä paperit vetämään! ...väittää jäbä kuukauden jälkeen...ennen kuukauden reissua THAIMAAHAN!

Muutaman kerran viikossa meillä on erinäistä liikuntaa: beach volleyta, korista, juoksua ja tietenkin kuntopiiriä. Viimeksi tuossa maanantaina kuntoiltiin puoli minuuttia x 13 eri liikettä ja kolme kierrosta - hikihän siinä tuli (amen). Hyvää tekee, vaikka urakkaa aloittaessa vähän aina jänskättää.

Opetuksesta: 

Maanantaisin paneudumme raamatuntulkintaan sulttaanimme Tommi Lenhon huomaan. Siltä jätkältä voi muuten kysyä niin vaikeita kysymyksiä ja niin paljon, kun vaan lähtee! Tutkatrioon kuuluu Tommin lisäksi ohjaajamme Pekka ja Sara. Monen moni asia on avautunut aivan uudella tavalla. Ja mielenkiintoisia aiheita.

Ollaan luettu tähän mennessä Markuksen evankeliumi, 1. ja 2. tessalonikalaiskirje sekä kirjeet Filemonille ja Juudalle. Nyt on menossa Johanneksen evankeliumi. Itsehän olen ikionnellinen, kun lukemisen lisäksi saamme mukaamme myös kommentaarit. Eli selitykset jokaiseen jakeeseen! ...ai että! On se kyllä ihan eri juttu lukea kotosalla Sanaa puolivaloilla silmäillen, kuin miettiä tekstin tarkoituksia kommentaarien kanssa.

Torstaisin Eeva Vainio on vetänyt meille kristillisen kasvun kurssia, joka sisältää muun muassa hengellisiä harjoituksia, pohdiskelua rukouksesta ja pohdiskelua ylipäänsä minkälainen meininki on kristittynä elämisessä. Muina päivinä on ollut oppitunteja esimerkiksi Jumalan olemassaolosta ja olemuksesta ja evankelioinnista.

Vapaa-ajalla lempparitapahtumia ovat olleet ylistysillat, grillikatosavautumiset, tähdenlentojen tarkkailut A-talon katolla, ja se tunne, että kuuluu näin hienoon porukkaan. :)

Oikeaan paikkaan olen tullut. Vesi kielellä odottelen, mitä kaikkea saadaan vielä kokea yhdessä.

- Mikko

Comment

< TAKAISIN