Moikka!

Tänä vuonna Follow-opetuslapseuskoulu ei lähtenyt merta edemmäs kalaan. Kotimaan aktio suoritettiin lähellä Isoa Kirjaa yhteistyössä Keuruun, Haapamäen ja Petäjäveden seurakuntien kanssa.

Viikkoon mahtui useampia rukouskokouksia eri seurakunnissa. 

Kävimme myös ilahduttamassa Keuruun vanhuksia palvelutalolla. Ohjelmaamme kuului vanhuksille laulamista ja heidän viemistä ulos happihyppelylle. Oli hienoa päästä kohtaamaan heitä henkilökohtaisesti.

  Vanhuksia ulkoiluttamassa.

Vanhuksia ulkoiluttamassa.

Viikkoon mahtui myös erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja iltoja.

Erityisesti ala-asteikäisille suunnattu kerran kuussa järjestettävä Mix-ilta jäi mieleen. Saimme olla paimentamassa noin 150 lasta, jotka olivat saapuneet Keuruun Betanialle!

Myös erilaisia talkootöitä mahtui viikkoomme. Kävimme mm. opettajamme Tommin rakkaassa ”pyhätössä” Sport Centerillä maalailemassa kuntosalin seiniä uuteen uskoon.

  Tommi johtaa esimerkillään.

Tommi johtaa esimerkillään.


Viikko huipentui sunnuntaina kahteen Jumalanpalvelukseen Haapamäellä ja Keuruulla.

Sunnuntain varmasti upein juttu oli se, että yksi Follow:n oppilaista sai mennä kasteelle!

Oli huikea seurata aktion aikana luokkamme ryhmähenkeä ja ihmisten heittäytymistä uusiin juttuihin, vaikka välillä kiire painoi päälle.

Kaikki pääsivät tekemään jotain uutta ja samalla ehkä hieman pois omalta mukavuusalueeltakin. Se kasvattaa aina! 

Uskon, että tämä viikko hitsasi ryhmäämme entisestään ja tästä on hyvä jatkaa muutaman viikon päästä koittavaan Espanja-aktioon!

Viikko oli siunattu ja siitä suurin kiitos tietenkin Jumalalle!

Siunausta ja palataan astialle!



  Samuel

Samuel

Comment

< TAKAISIN