Nyt kun Suomen sääolot ovat muuttuneet kylmemmiksi ja lunta on ainakin täällä Keuruulla jo ihan liikaa, on hyvä aika suunnata nokka kohti Espanjaa (ja Marokkoa, jossa vietämme yhden yön aktion aikana)ja kertoa hieman niistä valmisteluista, joita olemme tehneet ennen kuin on aika lähteä matkaan.

Ennen aktiota on tietenkin pitänyt huolehtia useista käytännön asioista, kuten autojen vuokraamisesta Espanjassa ja aikataulujen ja aktion sisällön suunnittelemisesta. Olemme myös hieman opiskelleet kohdemaiden kulttuuria ja yrittäneet ottaa huomioon esimerkiksi paikalliset pukeutumissäännöt.  Lisäksi olemme huolehtineet muun muassa siitä, että passi ja rokotukset ovat ajan tasalla, ja sen vuoksi me, joilla ei niitä ole ollut, olemme vuoron perään kirmanneet ottamaan jäykkäkouristusrokotuksia ja (epäonnistuneita, ainakin mulla...) passikuvia. Olemme myös opetelleet hieman espanjankieltä (Que tal??) ja muutamia espanjankielisiä ylistyslauluja, joita tulemme laulamaan seurakunnan tilaisuuksissa: hauskaa on ollut muun muassa opetellessa vanhojen hyvien aikojen "Voittovoima" -laulua espanjaksi. Myös koko syksyn kestänyt opiskelu ja yhdessä viettämämme aika ovat olleet osaltaan valmistamassa meitä followlaisia (ja myös meitä apuohjaajia, ollaan jouduttu kestämään tuota rasavilli-luokkaa jo monta kuukautta!) tätä hetkeä varten, kun lähdemme valloittamaan Espanjaa, kohtaamaan siellä asuvia ihmisiä ja kertomaan evankeliumia Jeesuksesta.

 

 
 Aktion puolesta on rukoiltu palavasti jo monta viikkoa!

Aktion puolesta on rukoiltu palavasti jo monta viikkoa!

 

Tässä vaiheessa yhteistä taivaltamme on hyvä alkaa hieman esittelemään meidän suloisia followlaisia, joiden kanssa on ollut ihana viettää tätä syksyä yhdessä ja joiden kanssa suuntaamme kohti Espanjaa ja Marokkoa. Aloitetaanpas esittelemällä kaksi opiskelijaa ja innokasta Jeesuksen seuraajaa, Lotta ja Miika.

 

lottisss.jpg

1. Kukas olet ja mistä olet tänne Follow -opetuslapseuskouluun tullut?

Olen Lotta "Lode" Hämäläinen ja tupsahdin tänne Asikkalasta, Vääksyn yhteiskoulun ilmailulinjalta.

 

2. Miltä Follow ja opiskelu on tähän mennessä tuntunut?

Follow on tuntunut hyvältä, olen saanut vahvistua uskossa ja saanut myös paljon uusia ystäviä.

 

3. Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on?

Pienestä asti olen haaveillut lähetystyöstä, ja osittain siitä syystä tänne tulinkin. Lentäminen olisi kiva yhdistää lähetyskutsuun, mutta se ei ole välttämätöntä.

 

4. Mikä raamatunkohta on puhutellut sinua viime aikoina?

Ilm. 21:4 on sellainen raamatunpaikka, joka on ollut aina lähellä sydäntä. Se on niin kaunis kohta. Tosin muitakin ihania ja puhuttelevia kohtia Raamattu on täynnä.

 

5. Mitkä ovat päällimmäiset ajatuksesi Espanjan aktioon liittyen?

Espanjaan meneminen tuntuu mahtavalta! Olen mahdollisesti menossa sinne keväällä pidemmälle jaksolle. En ole koskaan käynyt Espanjassa,ja nyt pääsen tutustumaan kaikkeen muuhunkin kuin vain johonkin turistirysään. Kaikin puolin on hyvät fiilikset reissuun.

 

6. Ja tärkein kysymys: montako kertaa olet myöhästynyt tänä vuonna tunneilta?

Muutaman kerran parin viikon aikana :D

 

 

 Miikalle ei kannata ryppyillä.

Miikalle ei kannata ryppyillä.

1. Kukas olet ja mistä olet tänne Follow -opetuslapseuskouluun tullut?

Olen Miika Pakarinen ja tulen Suonenjoelta.

 

2. Miltä Follow ja opiskelu on tähän mennessä tuntunut?

Follow -opetuslapseuskoulu on ollut opettava ja rento kokemus, hyvät fiilikset.

 

3. Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on?

Tulevaisuuden haaveina olisi käydä Israelissa ja tehdä lähetystyötä.

 

4. Mikä raamatunkohta on puhutellut sinua viime aikoina?

Joh. 5:24. Se paikka toi helpotusta syytösten keskellä.

 

5. Mitkä ovat päällimmäiset ajatuksesi Espanjan aktioon liittyen?

Iloiset fiilikset lähdöstä, jännityksellä odotan, mitä reissu pitää sisällään!

 

6. Ja tärkein kysymys: montako kertaa olet myöhästynyt tänä vuonna tunneilta?

Sanotaanko näin päin, että olen pari kertaa tullut ajoissa tunneille.

 

 

Seuraavan kerran postailemmekin sitten Espanjasta, kuullaan taas!

-Heidi

 

Ps. Loppuun vielä terveisiä yhdeltä opetuslapseltamme:

 

 
musta tuli flamingo!.jpg
 

Comment

< TAKAISIN