Epäterve kristillisyys on sairasta

Juhannuskonferenssissa käytiin paneelikeskustelu terveestä ja epäterveestä kristillisyydestä. Keskusteluaiheen kirvoittivat kevään aikana mediassakin näkyneet helluntailaisen hengellisyyden ylilyönnit.

Karismaattisuuden varjopuolia nostivat esiin esimerkiksi YLE 1:n Perjantai-ohjelma ja Harhaanjohtajat-kirja, jota uutisointiin vetävin otsikoin esimerkisi Helsingin Sanomissa. Oma lukunsa olivat uuskarismaattisen pastori Patrick Tiaisen nousu ja tuho sekä amerikkalaisen "apostolin", Guillermo Maldonadon toiminta Nouse Suomi -tapahtumassa toukokuussa.

Osa ilmiöistä oli suhteellisen harvinaisia ylilyöntejä tai liittyivät ylipäätään vain löyhästi helluntailiikkeseen. Ne kuitenkin saivat jatkaamaan itsekriittistä arviointia ja keskustelua, joka lähivuosina on vellonnut enemmän tai vähemmän rakentavassa muodossa.

 

Menestysteologi lukee huonosti Raamattua

Mitä epäterve kristillisyys oikein on? Kristinuskon harjoittaminen voi olla epätervettä ainakin kahdessa mielessä. Ensinnäkin, kristillisyys voi olla opillisesti epätervettä. Epäterveestä opetuksesta puhutaan ehkä silloin, kun kyse on teologisesti kyseenalaisista painotuksista, mutta ei ole riittäviä perusteita puhua "harhaopista".

Aikamedian vuonna 2016 julkaisema teos Koetelkaa kaikki nostaa näistä esimerkeiksi menestysteologian ja Valtakunta nyt -opin. Tällaisissa virtauksissa korostuu usein muun muassa väite, että Jumala haluaa parantaa tämän elämän aikana kaikki uskovien sairaudet.

Vaikka ei ole yllättävää, että evankeliumeja tai Apostolien tekoja lukemalla joku tulee tähän lopputulokseen, Uuden testamentin kokonaisnäkökulma ei tue väitettä. Jeesus, Paavali, Pietari ja Johannes kaikki viestivät, että Jumalan valtakunta on "jo nyt" mutta "ei vielä". Toisin sanoen, taivaallisia parantumisia ja muita ihmeitä kyllä tapahtuu seurakunnan keskellä jo tässä ajassa, mutta ne ovat vain ensimakua tulevasta todellisuudesta. Se koittaa, kun Jeesus palaa takaisin.

Opillinen epäterveys ei tietenkään ole mikään karismaattisten liikkeiden erityishaaste. Suomessa sitä löytyy ehkä eniten salonkikelpoisesta kansankirkostamme.

 

Arkihuolesi kaikki heitä – ne ovat syvältä

Kristillisyys voi myös olla epätervettä psykologisessa mielessä. Äärimmillään sairauksia, epäilyksiä, arkihuolia ja talousongelmia saatetaan kohdella demonien aikaansaannoksina. Toiminta voi olla hyvin tunnekeskeistä – negatiiviset tunteet ovat Saatanasta kun taas endorfiinin ja adrenaliinin täyteiset mielentilat kertovat aina Pyhän Hengen toiminnasta.

Karismaattisissa liikkeissä ehkä yleisempi ongelma on yhteen muottiin puristaminen: jos et monien yritysten jälkeen kaadu tai opi puhumaan kielillä, uskossasi tai asenteessasi on jotain vikaa.

Konferenssin paneelissa kysyttiin epäterveen lämpömittaria: kriteerejä terveen ja epäterveen erottamiselle. Yksi epäterveen kristillisyyden kriteeri on se, että hedelmä on huonoa. Uskova esimerkiksi ahdistuu, lakihenkistyy tai ylihengellistää asioita.

Kriteerin kääntöpuoli on se, että voimakastakaan manifestointia ei aina voida yksiselitteisesti pitää psykologisesti epäterveenä. Hysteerinen itku, kaatuilu tai jopa voimakas nauraminen voivat olla voimaannuttavia kokemuksia, jotka kasvattavat Hengen hedelmää ja tukevat jumalasuhdetta.

 

Terveen harkinnan henki

Vaikka epätervettä kristillisyyttä on olemassa, "terve-epäterve" -erottelun runsas viljely on ongelmallista. "Epäterve" on yhtä kuin sairas. Sairaan kristinuskon leimaa ei tulisi lyödä yhteisön tai saarnaajan toimintaan kevyin perustein.

Ja vaikka painavia perusteita löytyisikin, sairaaksi haukkuminen ei ehkä edistä herätyskristillisten yhteisöjen dialogia. Analyyttinen arviointi Raamatun valossa ja järjen avulla sen sijaan edistää. Onhan Jumala antanut meille terveen harkinnan hengen (2. Tim. 1:6).

 

Lari Launonen
Helsingin FolLOW-opetuslapseuskoulun opettaja

Comment

< TAKAISIN