Jumala, tee minusta parempi.

Huomaatko joskus rukoilevasi tällä tavoin? Miksi minun tulisi olla parempi ja kenen mittareilla paremmuutta mitataan? Tässä yhteydessä tämä tiivistetty rukous pitää ehkä sisällään toiveen hengellisestä kypsyydestä. Ikäväkseni huomaan usein, että kompastun omiin jalkoihini. Yleensä se tapahtuu suunnilleen samoihin aikoihin, kun sisäinen peilikuvani on juuri salaa todennut, että olen kasvanut kristittynä ja omistan korillisen hengen hedelmiä. Heitän lähimmäisiäni omenoilla ja tähtään päähän. Ajattelen, tunnen ja käyttäydyn eri tavalla kuin haluaisin. Mitä sitten haluaisin? 

Odotamme joskus, että Jumalan yliluonnollisen voiman vaikutuksesta toimisimme aina viisaasti, tai tuntisimme vain positiivisia tunteita.  Voimmeko tulla Kristuksen kaltaisiksi? ”Niin etten enää elä minä, vaan Sinä minussa..” Jos tämä toimisi kirjaimellisesti jokapäiväisessä elämässämme, niin olisimme täydellisiä. Olisimme parempia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että meissä riittää vielä työmaata. Olemme elämän pituisessa rakennusprojektissa.

Valitettavan usein löydämme itsemme tarkkailemasta suurennuslasilla kanssauskovien arkea. Joinakin päivinä kaivamme malkaa omasta silmästämme. Haluaisimme päästä pidemmälle ja nopeammin. Hengellinen kasvu saa aikaan muutosta uskovan elämässä ja Jumalan yhteydessä eläminen vaikuttaa olemukseemme monin tavoin. Tällainen ”paremmaksi tuleminen” on sellaista, jonka muutkin huomaavat. Tarkoitus onkin, että lähimmäisemme huomaisivat muuttumisemme. Silloin se palvelee ihmisiä ja Kristus tulee näkyväksi kauttamme.

Pyhä Henki meissä paljastaa vajavaisuutemme ja kehottaa etsimään Jumalan kasvoja. Se voidaan ajatella myös lahjana, jonka avulla näemme tarpeemme tulla ”paremmiksi”. Sen avulla omaksumme elämänasenteen, joka taivuttaa luonnettamme alistumaan Jumalan tahtoon elämässämme. Tämä ei ole pelastuskysymys, sillä Jumala rakastaa meitä armossaan sellaisina, kuin olemme. Jos pelastuisimme ”paremmuutemme” perusteella, Jeesus olisi kuollut edestämme turhaan. Oikea asennoituminen auttaa meitä kuitenkin kasvamaan ja vahvistumaan uskossamme. Oikea asenne rikkoo peilin, joka vääristää kuvaa itsestämme. Vääristävä peili heijastaa liiallista itsekritiikkiä, suorituskeskeisyyttä, tai toisaalta kaiken sallivaa itsekkyyttä.

Minusta ei tule tässä ajassa täydellistä. Raamattu kehottaa kuitenkin kilvoitteluun ja yksi osa sitä on terve itsetutkiskelu. Tasapainon löytämiseen tarvitaan Jumalan Sanaa, joka on ohjenuoramme. Meidän ei tule rypeä vajavaisuuksissamme. Meidän ei tule myöskään tavoitella täydellisyyttä. Emme kykene siihen ja tämä tosiasia tulisi hyväksyä.

Onko sitten väärin rukoilla Jumalaa, että Hän tekisi minusta paremman? Kerätessäni heitettyjä omenoita tunnen usein epäonnistumista ja surua. Anteeksipyynnöt tuntuvat vähäpätöisiltä ja kristillisyyteni näyttäytyy hedelmäsodan tantereena.  Silloin löydän itseni huokaamasta ”Jumala, tee minusta parempi”. Haluan olla parempi, jotta voisin kirkkaammin heijastaa Kristusta. Tämä rukous tiivistää olennaisen. Sanat nousevat parhaimmillaan hengellisestä tasapainosta. Olen ottanut hengellisiä askeleita eteenpäin, sillä näen vajavaisuuteni sekä kipukohtani. Ymmärrän tarvitsevani Jumalaa. Toisaalta työpöydältä käsin voin nähdä asemani Jumalan silmissä. Olen mittaamattoman arvokas, sillä Hän antoi Poikansa kuolemaan ristillä puolestani. Hän teki uhrauksensa kaikkien maailman vajavaisten ihmisten puolesta. Jumala kuulee rukoukseni, nostaa minut ylös ja rohkaisee. Salaa itsekseen Hän ehkä hymyilee, sillä minulle tärkeästä rukouksesta huolimatta emme ole paremmuusjärjestyksessä. Olemme Hänelle rakkaita lapsia kasvukivuista huolimatta.

 

Comment

< TAKAISIN